Etusivu > SMAL > Henkilökohtainen palvelu

Matkavalmentajan valitut vinkit – täydellinen matka juuri sinulle!

Mitä teet, kun haluat kokea täydellisen lomamatkan? Käännyt matkavalmentajan puoleen! Suomalaisissa matkatoimistoissa työskentelee matkailualan kokeneita asiantuntijoita, joita myös unelmaräätäleiksi kutsutaan.

Smal_kuvitus-03.png

”Se tunne, kun tulet rättiväsyneenä kotiin pitkän päivän jälkeen. En jaksa innostua tulevan talviloman suunnittelusta, olen niin poikki. Kunpa joku paijaisi ja auttaisi minua, ottaisi vastuun järjestelyistä.

Henkilökohtaisen ja asiantuntevan palvelun merkitys ei ole rapistunut digiaikana – päinvastoin. Mitä vaativammaksi elämä muuttuu, sitä kipeämmin tarvitsemme eri alojen asiantuntijoita avuksemme. Tutkitusti esimerkiksi matkailupalveluissa henkilökohtainen neuvonta koetaan arvokkaana.

Matkojen unelmaräätälit

– Kun asiakas tulee meille, hänellä on haave. Unelmaräätälimme tekevät matkaunelmista totta. Nettisivuiltamme ei löydy itsepalvelumoottoreita, meidän lähestymistapamme on henkilökohtainen palvelu. Kahta samanlaista matkaa ei ole, vaan jokainen on uniikki, aloittaa Helin Matkojen toimitusjohtaja Lea Simpanen.

Suomesta löytyy vakuuttavaa matkailuosaamista ja kotimaisilla matkatoimistoilla on vahvoja kansainvälisiä yhteistyöverkostoja, joiden avulla muovataan suomalaisille elämyksellisiä matkoja lähelle ja kauas. Mitä kauemmas matkustetaan, sitä varmemmin ihmiset kääntyvät asiantuntijoiden puoleen. Asiantuntijoiden, joilla on jatkuvasti päivittyvä tietotaito ja kohdetuntemus sekä kontaktiverkostot.

– Tärkeä asiakasryhmä ovat esimerkiksi häämatkan suunnittelijat. Heillä on niin paljon järjestettävää, että elämän tärkeimmän matkan suunnittelussa tarvitaan asiantuntijan apua, Simpanen kertoo.

Oletko lähdössä matkalle perheen, kaverien tai puolison kanssa? Pyysimme matkakonsultin ajankohtaiset matkatärpit. Poimi näistä juuri itsellesi sopivat matkamaistiaiset, ole hyvä!

Rentoutuminen, rantaloma ja laatuaika perheen kanssa

Matkakuumeessa perhe: Marjo, Harri ja kaksi alle 7-vuotiasta odottavat talvilomaltaan aurinkoa ja uimista, hyvää ruokaa ja mukavaa ajanviettoa. ”Haluaisimme lähteä talvilomalla reissuun, olemme avoimia oikeastaan kaikille kohteille – kunhan on lämmin ja tekemistä lapsille.”

Minne rantalomalle perheen kanssa? Matkavalmentajan ehdotus: Talvikohteeksi suosittelisin ehdottomasti Mauritiusta. Lento on helppo yhdellä koneenvaihdolla ja aikaero Suomeen on vain kaksi tuntia, niinpä perheen päivärytmi ei sotkeudu. Saarella plussaa: turvallisuus, takuulämpö ja hyvä hinta-laatusuhde hotelleissa, helppo olla ja paljon aktiviteetteja koko perheelle. Valikoimissa on useita All Inclusive -hotelleja, mikä helpottaa perhelomailua kovasti.

Kaupunki, ruoka, shoppailu ja tapahtumat kiinnostavat

Matkakuumeessa kaverukset: Reija, Minna ja Arja ovat kaupunkikulttuuria, hyvää ruokaa ja shoppailua arvostavat lapsuudenystävät. ”Olemme reissanneet yhdessä New Yorkissa ja Lontoossa aiemmin, nyt olisi tarve päästä taas kaupunkilomalle. Jotain uutta ja yllättävää, kiitos!”

Minne kaupunkilomalle? Matkavalmentajan ehdotus: Madrid on upea! Suorat lennot, todella paljon hotellivalikoimaa ja ravintolatarjonta on todellinen kulinaristien taivas. Baarit ja klubit ovat aamuun asti auki, shoppailumahdollisuudet ovat mielettömiä – kaikkea löytyy perusketjuista huippuputiikkeihin. Eikä pidä unohtaa espanjalaisia kenkäkauppoja!

Kuntoillaan matkalla, koska hyvinvointi on tärkeää

Matkakuumeessa pariskunta: Kristiina ja hänen miehensä Ari ovat sukellusta ja joogaa harrastava eläkeläispariskunta. ”Unelmamme olisi päästä joogaamaan rannalla auringonnousussa, syödä terveellistä kasvisruokaa ja rentoutua inspiroivassa ympäristössä.”

Matkavalmentajan ehdotus aktiiviselle lomalle: Seychellit, ihana viiden tähden luontoparatiisi ja yksi maailman parhaista sukelluskohteista. Tässä paratiisissa vierailee hieman yli 200 000 turistia vuosittain. Seychelleillä on asuttamattomia saaria, ihania rantoja ja loistavia hotelleita. Paikallisista puutarhoista poimitaan parhaat raaka-aineet hyvään kasvisruokaan.

Häämatka, unohtumaton elämys

Hääpari haluaa ei enempää eikä vähempää kuin täydellisen häämatkan: Haluamme viettää laatuaikaa kahdestaan jossain ihanassa, rauhallisessa paikassa. Pitää olla kaunis huone ja upeat maisemat, emme aio tehdä mitään muuta kuin kuherrella kaksin.

Matkavalmentajan ehdotus: Mauritius on ihana häämatkakohde, mutta pakko nostaa esiin nosteessa oleva juhlamatkakohde Malediivit. Korkokengät voi unohtaa kotiin, koska täällä kuljetaan avojaloin vaalealla puuterihiekalla ja nautiskellaan omassa veden päälle rakennetussa bungalowissa, josta pääsee sukeltamaan suoraan turkoosiin veteen. Malediiveilla keskitytään olennaiseen ja nautitaan rakkaasta sekä kauniista maisemista. Lisäksi ruoka on superhyvää.

Bonusvinkit ihanille matkoille:  Etelä-Amerikka on nosteessa oleva matkakohde. Galapagos, Macchu Picchu, viinialueet ja Andit kiinnostavat suomalaisia nyt kovasti!

Artikkeli on osa Suomen matkatoimistoalan liiton valmismatkoista kertovaa sarjaa, jonka tarjoavat Apollomatkat, Aurinkomatkat Oy, Detur Finland Oy, Finnmatkat Oy, Helin Matkatoimisto Oy, CWT Finland Oy/Kaleva Travel, Kouvolan Matkatoimisto Oy, Lomalinja Oy Holiday Tours Ltd, Matkapojat Oy, MrTravel, OK-Matkat, Oy Kon-Tiki Tours Ltd. / Matkaseniorit, Olympia Kaukomatkatoimisto, Pamplemousse Oy, Primera Holidays Oy/ Matkavekka & Lomamatkat, Rantapallo Oy, STS Alppimatkat, Tjäreborg Oy.